Omakotitalon pihan suunnittelu

Omakotitalon piha osa ympäristöä

Omakotitalon pihan suunnittelu alkaa tutustumalla tontin lähin ympäristöön. Katsele näkymiä kadulta ja tieltä. Kurkkaa, miltä pihasi näyttää naapurin silmin. Vaikka pihasi on suunnittelussa keskiössä, se näyttäytyy muille osana ympäristöä. Naapuritalojen ja piharakennusten sijainti vaikuttaa toimintojesi sijoittumiseen pihallasi. Omakotitalon pihan suunnittelu mukauttaa pihasi osaksi lähiseutua.

Pihan suunnittelussa kannattaa huomioida ympäröivä luonto. Se kertoo, millaiset kasvit viihtyvät pihallasi. Tontillasi saattaa olla jo luonnonkasvillisuutta, jota voidaan hyödyntää osana pihan lopullista kasvillisuutta.

Huomio rakennukset ja ilmansuunnat. Pinnoitettu oleskelupiha kannattaa suunnitella iltapäivän ja illan aurinkoon. Sieltä lumi sulaa ensimmäisenä ja aurinko lämmittää jo aikaisin keväällä. Kesällä samalla alueella auringon porotus kuivattaa nurmikon ja kasvit.

Omakotitalon pihan suunnittelu: Pihasaunan yhteydessä on uima-allas

Toiveesi pihalle

Ennen kuin alat siirtämään ajatuksiasi paperille, mieti, mitä tarpeita Sinulla ja perheelläsi on pihalle. Jos pihalla puuhailu ei ole sinun juttusi, suunnittele mahdollisimman helpposti siistinä pysyvä piha. Jos vietät kesäsi mökkeillen tai matkustaen, on turhaa panostaa kukkaloistoon ja kasvimaahan. Jos olet kotoileva viherpeukalo, voit suunnitella hoitoa kaipaavia perennapenkkejä ja puutarhan marjapensaineen ja hedelmäpuineen.

Jokainen toiminto vaatii tilaa. Pohdi, miten paljon oleskelet kesäisin pihalla ja valmistatko siellä ruokaa grillaillen. Lasten leikit, pelit ja hyppely trampoliinilla vaativat tilaa.  Mattojen ja vuodevaatteiden tuuletukseen sekä vaatteiden kuivatukseen on hyvä varata riittävästi tilaa (3 m x 3m). Kasvimaahan ja marjatarhaan lohkaise pihastasi tarpeittesi mukaan alaa.

Jo rakennuslupa vaiheessa olet päättänyt, mihin pysäköit autosi ja polkupyöräsi sekä varannut paikan talvisille lumikasoille

Omakotialon pihan suunnittelu: Pihalla nurmikko on korvattu kivillä

Panostatko vai pihistätkö?

Piharakentamisen hintahaarukka on hyvin suuri. Halvimmillaan pihan saat muutamalla tuhannella eurolla. Täysin valmiiksi rakennettu ja viimeistely piha maksaa kymmeniä tuhansia.

Pihan rakentamisessakin työ maksaa. Massiiviset maansiirrot vaativat isoja koneita ja tulevat kalliiksi. Pihalla jo valmiiksi olevia elementtejä kannattaa hyödyntää. Kivet, kalliot ja puut tuovat yksilöllisyyttä pihaasi.

Pysäköintialueen ja kulkuväylien päällystäminen kivituhkalla tai soralla on edullista ja luonnon mukaista. Kiveykset ja asfaltointi nostavat kustannuksia.

Kasvit eivät useinkaan näyttele suurta osaa budjetista. Tärkeää on, että taimet ovat laadukkaita ja kestäviä. Pitkällä aikavälillä taimista säästäminen voi tulla kostautumaan.

Omakotitalon pihan suunnittelu: Terassille vihreyttä tuo ruukuissa olevat kasvit.

Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty

Pihan suunnittelussa voit valita tyylin aivan kuin sisustuksenkin. Moderni piha on selkeä ja pelkistetty. Tällaisen pihan kasvivalinnat ovat hillittyjä ja tarkoin harkittuja. Toisessa ääripäässä on runsas ja rehevä ”mummolan” puutarha. Siellä on huumaavia kukkaistutuksia ja jännittäviä oleskelupaikkoja puiden siimeksessä.

Mikäli haluat suunnitella pihasi itse, netistä on jopa ilmaisia pihansuunnitteluohjelmia avuksesi. Taimistojen ja puutarhojen sivuilta löydät kuvauksia kasveista ja niiden vaatimista kasvuolosuhteista. Siellä on myös esimerkkejä perenapenkkeistä ja vinkkejä pihan suunnitteluun.

Jos päätät tilata pihasuunnittelun ammattilaiselta, ota häneen yhteyttä jo rakentamisprojektin alkuvaiheessa. Pihan suunnittelu on hyvä aloittaa heti, kun tontti on hankittu ja talon suunnittelu on aluillaan. Pihasuunnittelijalta saat ideoita maaston muotoiluun ja rakennuksen sijoitteluun. Aivan aluksi pihasuunnittelija voi tehdä karkean suunnittelun maamassojen siirtelystä, kulkuväylien sijainnista ja pihavalaistuksen kaapeloinnista.

Ammattilainen tekee istutussuunnitelman, jonka kasvivalinnoilla istutukset on helppo saada kukoistamaan. Häneltä saat myös ohjeet käytävien ja rakenteiden alle vaadittavista rakennekerroksista, jotta ne kestävät talvisen roudan ja sateiset säät.

Jokaisen pihan persoonallinen ilme syntyy kasvivalinnoista, erilaisista rakenteista ja puutarhan oleskelupaikoista.  Pihan tyylin tekevät pienet yksityiskohdat, joita voit ideoida luovasti ja leikkisästi. Vain taivas on rajana, kun suunnittelet pihaasi.

Omakotitalon pihan suunnittelu: Niittyleinikit kukkivat pihan reunalla-

Jopera

Se on v. 1993 perustettu perheyritys. Rakennamme laadukkaat ja yksilölliset kodit käytännölliseen arkeen ja iloiseen juhlaan pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla ja Oulun seudulla.

Olemme toimineet pitkään kannattavasti, mikä takaa turvallisen vastuunkantajan rakentamisen aikana ja kodin valmistuttua vuosienkin kuluttua.  Luottoluokituksemme on jo vuosia ollut paras AAA gold.

 

Sinua varten

Vahvuutemme ovat motivoitunut ja palveleva henkilökunta. Suunnittelemme puu- ja hirsitalot yksilöllisiksi. Ammattitaitoiset rakentajat tekevät tiiviit, energiatehokkaat ja varmat rakenteet. Pidämme lupaamamme aikataulut. Rakennamme laadukkaita ja tyylikkäitä koteja, joiden arvo säilyy.

Suunnitteletko omakotitalon rakentamista?

Tutustu palveluihimme

Laita jakoon!